Viihtyisä Kotka -kunniakirja 2019

Viihtyisä Kotka –kunniakirja Santalahti Resortille!

Vuoden 2019 Viihtyisä Kotka -kunniakirja on myönnetty Santalahti Resortille. Tunnustuksen myöntää vuosittain Kotkan Kauppatie ry aktiivisesta ja luovasta toiminnasta kaupungin viihtyisyyden lisäämiseksi.

Kunniakirjan perusteina on erityisesti Santalahti Resortin kehittyminen kokonaisvaltaiseksi elämykseksi, josta kotkalaiset voivat olla erityisen ylpeitä. Santalahti pystyy majoittamaan turisteja leirintäalueen teltta- ja karavaanimatkailijoista aina parhainta luksusta tavoitteleviin matkailijoihin.

Santalahti Resort on hienosti profiloitunut ja kehittynyt yritys. Sillä on myös suuri merkitys Kotkan imagon ja kaupunkikuvan kannalta. Monelle Kotkassa vierailevalle Santalahti Resort on ensimmäinen ja viimeinen kohde kaupungissa käydessä.

Santalahti Resort on Katriina Halles-Markkolan ja Jukka Markkolan perheyritys, jossa on majoitustilaa yli 200 hengelle mökeistä luksushuviloihin, leirintäalue, saunamaailma sekä kokous- ja juhlatiloja. Leirintäalueella on ollut vuodesta 2003 tavoiteltu viiden tähden status.

Yrittäjäpariskunta haluaa tarjota vierailleen mahdollisimman miellyttävän loman, joten rakentaminen ja kehitystyöt ovat jatkuneet aivan näihin päiviin asti. Uusin ja upein Villa Aava valmistui tänä vuonna. Tarjolla on myös erilaisia palveluja mm. charter–risteilyjä tai juhlatilaisuuksia kaikkine tarjoiluineen.

Viihtyisä Kotka -kunniakirja nro 12 luovutettiin Santalahti Resortin edustajille lauantaina 25.5. Karhulan torilla järjestetyn Karhulan Kevätpäivän yhteydessä.

Kunniakirjan perinne Kotkan Kauppatie ry aloitti vuonna 2008 perinteen, jossa jaetaan vuosittain Viihtyisä Kotka – kunniakirja. Kunniakirjalla halutaan kiittää eri tahoja aktiivisesta toiminnasta kaupunkikuvan luovassa kehittämisessä, kannustaa muita vastaavaan toimintaan sekä nostaa vuosittain esiin luovuuden merkitystä asumisviihtyvyyden parantamisessa.

viihtyisakotka2019.jpg